Mieltänne askarruttaa Jeesuksen paluu ja kokoontumisemme hänen luokseen. Älkää, ystävät hyvät, turhaan hämmentykö ja kiihtykö huhusta, että Herran päivä olisi jo käsillä. Jos kuulette, että joku on saanut tätä koskevan näyn tai suoran sanoman Jumalalta tai kirjeen minulta, niin älkää uskoko.
KO
Copywork
Finnish AEUUT 데살로니가후서 2장
성경필사는 빠르게 끝내는 입력 훈련이 아니라, 한 절씩 말씀의 문장과 흐름을 다시 붙드는 시간입니다. 입력 내용은 이 브라우저에 임시 저장되며, 로그인하면 계정에도 저장됩니다.
소제목 단위로 진행 · 데살로니가후서
Älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan.
Hän ei anna palvoa ketään eikä mitään muuta kuin itseään. Hän jopa menee Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa itse Jumala.
Ettekö muista, kun kerroin teille tästä käydessäni luonanne?
Tiedätte myös kuka estää häntä toistaiseksi tulemasta: hän voi saapua vasta kun hänen aikansa on tullut.
Tuon kapinallisen ihmisen vaikutus tuntuu jo nyt, mutta hän itse ei pysty tulemaan, ennen kuin häntä pidättävä voima lakkaa vaikuttamasta.
Sitten hän ilmestyy, mutta Jeesus tuhoaa hänet palatessaan.
Sitä ennen tuo kapinallinen toimii paholaisen välikappaleena ja tekee hänen voimallaan suuria ihmeitä.
Hän pitää narrinaan niitä, jotka ovat menossa kadotukseen, koska ovat kääntäneet selkänsä pelastavalle totuudelle.
Niinpä Jumala antaa heidän uskoa selviin valeisiin.
Heidät tuomitaan täydestä syystä, koska he eivät usko totuutta, vaan synti tuottaa heille iloa.
Mutta teidän vuoksenne, ystävät, meidän on ikuisesti kiitettävä Jumalaa, joka teitä rakastaa. Jumala valitsi jo alun pitäen teidät pelastumaan: Pyhä Henki uudisti teidät ja uskoitte totuuteen.
Meidän välityksellämme kuulitte Jumalan ilosanoman Jeesuksesta ja saitte omaksenne Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
Rakkaat ystävät, pitäkää siis lujasti kiinni kaikesta, mitä olemme opettaneet teille kirjeissämme ja siellä käydessämme.
Itse Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja antanut meille kestävän lohdutuksen ja toivon aivan ilman omaa ansiotamme,
lohduttaa teitä kaikin tavoin ja auttaa kaikessa hyvässä, puheissanne ja töissänne.