Kun Jeesus kuuli suruviestin, hän lähti veneellä syrjäiseen paikkaan saadakseen olla yksin. Mutta ihmiset olivat huomanneet, minne hän meni, ja heitä tuli eri kaupungeista jalkaisin hänen peräänsä.
JA
Copywork
Finnish AEUUT · 14:13-21 Jesus Feeds the Five Thousand
写経は速く終える入力練習ではなく、一節ずつみ言葉の文と流れを改めて受け止める時間です。入力内容はこのブラウザに一時保存され、ログインするとアカウントにも保存されます。
小見出し単位で進める · Matthew
Kun Jeesus nousi maihin, suuri ihmisjoukko oli jo odottamassa häntä. Hänen kävi sääli ihmisiä ja hän paransi kaikki sairaat.
Illalla oppilaat tulivat sanomaan hänelle: »On jo myöhä eikä näin syrjäiseltä seudulta saa mitään ruokaa. Lähetä ihmiset ostamaan kylistä syötävää.»
Jeesus vastasi: »Ei heidän tarvitse lähteä. Antakaa te heille ruokaa!»
»Mitä?» huudahtivat oppilaat. »Eihän meillä ole kuin viisi vaivaista leipää ja kaksi kalaa.»
»Tuokaa ne tänne», Jeesus pyysi.
Jeesus käski ihmisten istua ruohikkoon. Hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös ja pyysi, että Jumala siunaisi aterian. Sitten hän taitteli leivät palasiksi ja käski oppilaidensa jakaa ne ihmisille.
Kaikki söivät itsensä kylläisiksi. Kun tähteet jälkeenpäin koottiin, niitä kertyi kaksitoista täyttä korillista.
Paikalla oli noin viisituhatta miestä ja heidän lisäkseen naisia ja lapsia.